Seuraava kirjamme on valmis ja painossa! Tornihuoneen salaseura: Vallan jäljillä ilmestyy lokakuun lopussa.
Kyse on kansalaisuustaitoja käsittelevän kirjasarjan kolmannesta ja trilogian päättävästä osasta. Yhdessä ne ovat yhteiskunnallisten teemojen superpaketti. Sarja antaa lapsille avaimia ymmärtää ja muuttaa maailmaa. Sarjan tekeminen on ollut kunnianhimoinen hanke – tällaista ei ole ennen Suomessa tehty! Tavoitteenani on tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää lastenkirjallisuutta, koska lapsilla on oikeus tietää.
Kirja auttaa ymmärtämään yhteiskunnallista päätöksentekoa, vahvistaa demokratiataitoja ja kannustaa lapsia olemaan aktiivisia kansalaisia. Sarjan aiemmissa osissa on käsitelty talous- ja mediataitoja: Tornihuoneen salaseura: Rahan jäljillä (2023), Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä (2024).
Kokon sairaanhoitajana työskentelevä äiti on ehdolla kaupunginvaltuustoon. Kesken kampanjan äidin nilkka murtuu, kun hän jää koulun vieressä suojatiellä melkein auton alle. Vaalityö on vaikeaa jalka paketissa, mutta ei hätää – Tornihuoneen salaseura rientää apuun! Lumi, Haku, Koko ja Miki pääsevät kiertämään toreilla vaalitilaisuuksia, kuuntelemaan tunteikkaaksi käyviä vaaliväittelyitä ja lopulta seuraamaan tärkeää vaalipäivää ja ääntenlaskentaa. Samalla lapset päättävät puuttua vaarallisen risteyksen ongelmaan. Mutta miten kaupungin päättäjät saisi tekemään sille jotain?
Tarina päättyy toivoon: lapset voivat vaikuttaa, heidän äänensä kuuluu.
Mukana on jälleen Mitja Mikael Malinin kuvitus, täynnä elävää kaupunkitunnelmaa ja sarjakuvamaisia hetkiä.
Kirja toimii sekä luettuna seikkailuna että keskustelun avaajana kotona ja koulussa. Se sopii yhtä hyvin ääneenluettavaksi kuin itsenäisesti luettavaksi alakoululaiselle.
Kuntavaalit ovat lähellä olevista asioista päättämistä
Demokratia, puolueet ja mitä kunnan- tai kaupunginvaltuutetut tekevät
Vaalit, ehdokkuus, kampanjoinnin tavat: mainonta, some, vaalipaneelit, tapahtumat ja vaalikoneet
Mitä vaalipäivänä tapahtuu ja miten äänestetään
Miten päätöksenteko etenee lautakunnissa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa
Kansalaisvakuttamisen tavat: aloitteet, viestit valtuutetuille, some, mielipidekirjoitukset ja mielenosoittaminen
Helsingin Sanomien taloustoimittajana yhteiskunnallisista aiheista tietokirjoittaminen on tuttua. Olen tehnyt aiemmin viisi vastaavaa tarinallista lastentietokirjaa, joista Nakki Lautasella (2015) oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana. Esikoisteokseni Syötäväksi kasvatetut – kuinka ruokasi eli elämänsä (Atena 2021) on palkittu Tieto-Finlandialla ja Kanava –tietokirjapalkinnolla.
Kävin puhumassa tästä Ylen Sunnuntai -ohjelmassa. Kiitos kutsusta ja hyvästä keskustelusta Ilkka Lahti ja Charly Salonius-Pasternak!
Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan Tiktok on 13-18-vuotiaiden nuorten tärkein uutiskanava, ja yhä useampi nuori seuraa uutisia sitä kautta.
Nuoret luottavat mediaan huolestuttavan vähän, kertoo Uutismedian liitto. Sen Nuoret ja uutismediasuhde -tutkimukseen vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista enimmilläänkin yksittäiseen mediaan luottaa vain reilu kolmannes nuorista.
Yle, Helsingin Sanomat ja muut perinteiset journalistiset mediat ovat yhä luotetuimpien kärjessä, kun nuorilta kysytään: ”Missä kanavissa julkaistuihin uutisiin luotat eniten?” Nuorten luottamus medioihin on kuitenkin kokonaisuudessaan paljon matalammalla tasolla kuin vanhemmilla mediankäyttäjillä.
Päivittäin uutisia seuraa 37 prosenttia nuorista. Seuraamisen aktiivisuus kasvaa huomattavasti iän myötä. Aktiivisimpia uutisten seuraajia ovat 17–18-vuotiaat pojat. Nuoret haluavat seurata uutisia ennen kaikkea lyhyessä videomuodossa. Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia isoista maailman ja kotimaan uutisaiheista sekä nuorten elämään liittyvistä uutisista. Kuitenkin aiempaa useampi nuori kertoo välttelevänsä joitain uutisaiheita, erityisesti sotaan liittyviä.
Keskeinen kysymys on, muuttuuko näiden nuorten mediasuhde heidän aikuistuessaan? Jos ei, mitä näin merkittävästi heikentynyt medialuottamus merkitsee yhteiskunnallemme ja demokraattisille instituutioille?
Jos uutismedioiden sijaan seurataan somessa niin sanottuja uutisvaikuttajia, on mahdollista että osa yleisöstä saa hyvin populistista tai ideologisesti painottunutta tietoa – jopa altistuu merkittävästi disinformaatiolle.
Globaalisti on käynnissä kehitys, jossa Elon Muskista lähtien tietyt vaikuttajat pyrkivät kyseenalaistamaan journalistisen median asemaa ja hyökkäämään sitä vastaan. Musk on esimerkki myös vaikutusvaltaisesta uutisvaikuttajasta, joka levittää disinformaatiota seuraajilleen.
Hyvä medialukutaito ja journalististen uutismedioiden tarjoama tarkastettu ja luotettava tieto olisivat hyviä suojakilpiä disinformaatiota vastaan. Jos ”uutisensa” maailmasta saakin suoraan somessa näiltä lähteiltä, se vaatii jo vahvaa yleissivistystä ja kykyä analysoida ja kontekstoida poliittisia väitteitä.
Demokratiat perustuvat kansalaisten luottamukseen – oikeusvaltioon, vaalijärjestelmään, mediaan. Kun luottamus rapautuu, syntyy tilaa populismille ja informaatiovaikuttamiselle. Heikko luottamus voi heikentää resilienssiä, kriisinsietokykyä, ja lisätä epäluottamusta yhteiskuntaa kohtaan.
Sen lisäksi että varoittelemme netissä kaikesta mikä ei ole totta, voimme auttaa tunnistamaan tarkistettua ja luotettavaa tietoa ja opastaa sen luokse. Enää ei voi luottaa siihen, että netissä nähty kuva tai video on totta, mutta mihin voi yhä luottaa? Sosiaalisessa mediassa pyörivä vihapuhe on omiaan ruokkimaan yleistä epäluottamusta kaikkeen. Siksi olisi myös vahvistettava luottamusta!
Venäjän ja Kiinan kaltaisille maille on vain etu, jos länsimaissa kansalaiset jakautuvat kulttuurisotiin ja ovat populististen äärioikeistolaisten internethahmojen vietävissä. Ja se koskee yhtälailla aikuisia kuin nuoria.
Pitääkö journalistisen median ottaa uutisvaikuttajien keinot käyttöön?
Luottamuksen vähäisyydellä ja Tiktokin käytöllä tuntuisi intuitiivisesti olevan yhteys. Tiktokissa erityisesti monet nuorten seuraamat poliittiset vaikuttajat kyseenalaistava perinteistä mediaa ja kylvävät epäluottamusta.
Kyse on myös siitä, että influensseri-ajan videokerronnassa uskottavuus ja luotettavuus ovat muuttaneet muotoaan. Enää luotettavuus ei synny vain mediatalojen instituutio-vallasta ja journalististen käytäntöjen toistamisesta. Sen sijaan osalle yleisöistä luotettavuus voi liittyä tuttuun ja samaistuttavaan somepersoonaan, joka kertoo näkemyksistään kasvoillaan – autenttisen tuntuisesti.
Jos Metan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg esiityy Joe Roganin podcastissa, aikaisemmin yleisö luki siitä ehkä analyysin laatulehdestä. Nyt osa suomalaisistakin käy itse kuuntelemassa podcastin. Sitten he näkevät siitä omassa kuplassaan poliittisesti aktiivisten vaikuttajien kommentit videoina. Omalle kohderyhmälleen se voi olla vaikuttavampi ja uskottavampi lähde, ja riittää. Institutionaalinen journalistinen kerronta voi sen rinnalla tuntua kaukaiselta. Tai kertovan asiat ”väärin”, onhan oma vaikuttaja tarjonnut asiaan jo sen oikean tulkintakehyksen.
Samasta ilmiöstä puhuvat myös kansainväliset alan ammattilaiset vuoden 2025 mediatrendejä käsittelevissä jutuissa. Deutsche Wellen Erika Marzanokommentoi journalism.co -sivustolla:
”Vuonna 2025 journalismi jatkaa siirtymistään kohti autenttisempaa ja samaistuttavampaa lähestymistapaa, joka matkii nuorempiin yleisöihin vetoavaa sisällöntuottajien tyyliä. Hiottu ammattimaisuus väistyy spontaanin, ihmiskeskeisen kerronnan tieltä, jossa asetetaan yhteyden luominen täydellisyyden edelle.
Nykyään yleisöt, erityisesti Z-sukupolvi, kaipaavat sisältöä, joka tuntuu todelliselta – tarinoita, joita kertovat ihmiset, eivät kasvottomat instituutiot. Sen sijaan, että toimittajat julistaisivat jalustalta, heidän on kohdattava yleisönsä siellä, missä he ovat: videoihin keskittyvillä alustoilla, edistäen vuorovaikutusta ja aitoa dialogia yhteisten kokemusten kautta.”
Siis suomeksi: toimittajien pitäisi tehdä samanlaisia videoita, joita some-influensserit tekevät. Ne ovat nyt uskottavuuden ja autenttisuuden mitta, ja se on kerrontatapa ja tyyli, johon nuoret tottuvat.
Meille kirjoittaville toimittajille tekstiin perustuvat somekanavat ovat olleet uutisseurannan väline, siis erityisesti entinen Twitter. Samalla videomuotoon perustuvat somet on jätetty muiden haltuun. Tiktokissa ja Instagramissa seurataan siis pääosin ihan muita vaikuttajia, kuin journalisteja. Siellä on kuitenkin noussut tekijöitä, jotka haastavat toimittajia omalla pelikentällämme.
Pew Research Center julkaisi marraskuussa 2024 tutkimuksen uutisvaikuttajista (news influencers), jotka postasivat ajankohtaisiin uutistapahtumiin tai yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyen, ja joilla oli vähintään 100 000 seuraajaa eri kanavissa.
Yksi viidestä yhdysvaltalaisesta ja 37 % alle 30-vuotiaista aikuisista sanoi saavansa säännöllisesti uutisia näiltä uutisvaikuttajilta. Selvä enemmistö vaikuttajista (63%) on miehiä. Suurella osalla heistä (77%) ei ole mitään journalistista taustaa tai linkkiä mediataloihin.
Suomessakin esimerkiksi talouteen ja sijoittamiseen liittyviä sisältöjä tekevät eri somekanavissa monet aivan muut, kuin journalistit. Itse asiassa tätä puhetilaa ja agendavaltaa ovat nimenomaan kaapanneet paljolti erilaiset vaikuttajat, joilla on omia podcasteja ja Instagram Storyissa videona kerrottuja sisältöjä.
Ongelma on, että somevideoiden narratiivit nojaavat vahvasti tunteisiin, viholliskuvien rakentamiseen ja me vastaan ne -asetelmaan. Journalismi on perinteisesti perustunut faktoihin ja tasapuolisuuteen – mutta se ei vetoa samalla tavalla someyleisöön.
Lähestyttävämpää journalismia ja nuorten näkökulma esiin
Vika on myös journalisteissa. Kirjani julkkareissa Yle Kioskin vastaava tuottaja Ville Seuri nosti hyvin esiin sen, että nuoret ovat usein aliedustettuja yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja journalismissa. Media käsittelee heitä usein ulkopuolelta sen sijaan, että antaisi heille suoran äänen.
”Yksi kokemus, jota nuorilla mediasta yleensä on, että heidän päidensä yli puhutaan. Koska nuoret ovat kroonisesti aliedustettu ryhmä, heillä on sellainen fiilis, että joku tekee juttuja meistä jollekin muulle”, Seuri kommentoi.
Jos journalismi ottaisi yhteisöt – ja erityisesti nuoret – aidosti mukaan sisällöntuotantoon, se voisi lisätä luottamusta ja osallisuuden tunnetta.
Seuri korosti, että perinteinen media ei ole myöskään aina osannut olla lähestyttävä tai tuntea yleisönsä, mikä voi heikentää luottamusta. Journalismin pitäisi pyrkiä näyttämään, että se ymmärtää yleisöään, eikä vain raportoida etäisesti heidän elämästään.
Tässä lienee mediatalojen tulevien vuosien iso pohdinnan paikka. Miten rakentaa uudessa somen ja videoiden maailmassa sellaista journalismia, joka rakentaa luottamusta, on uskottavaa ja lähestyttävää myös nuorille? Voiko uutisbrändejä rakentaa yhteisöiksi, joihin ihmiset kokevat kuuluvansa? Miten yleisösuhdetta ja osallisuutta voidaan kehittää?
Yhteiskunnallisista aiheista kirjoittavana lastentietokirjailijana tuskailen sen kanssa, että tavoitan kirjoilla vain pienen osan ikäluokasta. Jotta kirjojen vaikuttavuus olisi mahdollisimman suuri, pitäisi tavoittaa paljon laajemmin. Niinpä on mahtavaa tehdä nyt yhteistyötä Uutismedian liiton kanssa!
Nyt maanantaina 27.1. alkaa taas Uutisten viikko. Se on mediakasvatuksen teemaviikko, johon osallistuvat koulut ja uutismediat eri puolilta Suomea. Perinteisesti Uutismedian liitto on tehnyt viikkoa varten koulujen käyttöön ilmaisia oppituntivinkkejä ja materiaalia.
Tällä kertaa teimme tässä yhteistyötä kustantamoni Tammen kanssa, ja materiaali perustuu kirjaani Tornihuoneen salaseura. Uutisten jäljillä.
UusiLuotettavan tiedon jäljillä -mediakasvatusmateriaali antaa käytännön työkaluja medialuottamuksen ja -taitojen vahvistamiseen. Erityisesti alakouluun suunnattu tehtäväpaketti koostuu käytännöllisistä tehtävistä, jotka haastavat pohtimaan, keskustelemaan ja kokeilemaan itse. Ne vahvistavat ymmärrystä luotettavan tiedon, journalismin ja uutismedian merkityksestä.
Lastenromaanin muotoon kirjoitettu Uutisten jäljillä, on tietokirja mediataidoista ja journalismista. Siinä lapsihahmot vierailevat toimituksessa, tapaavat tubettajan ja ratkaisevat tekoälyllä tehdyn valevideon ongelmaa. Teoksen keskeistä sisältöä on pohtia sitä miksi uutiset ovat totta ja miten journalistiseen uutismediaan liittyy vastuu ja alan eettiset ohjeet.
Osana tehtäväpakettia Tammi on antanut kirjasta kahden luvun lukunäytteen ilmaiseksi ladattavaksi. Tekemistä riittää tehtäväpaketissa vaikka koko viikon äidinkielentunneille! Materiaali on suunnattu 3-6-luokkalaisille.
Osana Uutisten viikkoa suuntaan itsekin kouluvierailulle Kuopioon Martti Ahtisaaren koululle.
Kuvittaja Mitja Mikael Malin ja kirjailija Elina Lappalainen Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä -kirjan julkkareissa Merkki-museolla.
Tornihuoneen salaseura -sarjan kuvitukset ovat eläviä, vauhdikkaita ja tietosisältöä rikastuttavia. Niiden tyyli on moderni ja värikäs, tunnelma lämmin. Kuvittaja Mitja Mikael Malin on nykyaikaisia työkaluja taitavasti hyödyntävä ammattilainen. Kuvitukset kannattelevat tietokirjan tarinaa ja tuovat vaikeaankin yhteiskunnalliseen teemaan kepeyttä.
Olemme tehneet nyt yhdessä sarjaan kaksi kirjaa, ja parhaillaan aloittelemme kolmatta. Miten kuvitukset syntyvät? Pyysin Mikaelia kertomaan kolmen kuvan taustoista!
”Tämän kirjan ehdoton lempparikuva oli tämä ullakkolabyrintti. Rakastan läpileikkauskuvia jotka ovat täynnä pientä piiperrystä ja yksityiskohtia. Tässä kuvassa lähdetään jo tutuksi tulleesta tornihuoneesta tutkimaan ullakon hämyisiä häkkivarastoja. Valaistus muuttuu kultaisesta iltapäivän auringosta jännittävään hämärään ja taskulampun valoon.
Helppo duuni tämä ei missään nimessä ollut, koska tällaisten kuvien kanssa pitää olla hyvä kolmiulotteinen ymmärrys siitä mitä on piirtämässä. Kävimme Elinan kanssa tutustumassa tornihuonetta inspiroineeseen ullakkotilaan, jossa otimme paljon kuvia ja piirsin pohjapiirroksen. Sitten heitin pohjapiirrokseni romukoppaan ja piirsin ullakon uudestaan muistista, mukaillen sitä fiilistä joka sen käytävillä seikkailusta jäi. Jumppasin luonnosta niin pitkään, että kuvakerronta soljui mukavasti aukeaman vasemman yläkulman tornihuoneesta monen mutkan kautta oikean alakulman häkkivarastoon, josta tarina lähtee käyntiin.
Piirsin kuvan iPadilla Procreate-ohjelmalla. Kun luonnos oli mietitty, itse piirtäminen oli rutiininomaista, lähes meditaatiolta tuntuvaa hommaa. Fiilistelin materiaaleja ja pintoja kuten vanhaa puuta ja tiiliseiniä, ja pipersin kuvan valmiiksi yksi nurkka kerrallaan. Näin ison ja yksityiskohtaisen kuvan kanssa pitää jossain vaiheessa vain aloittaa jostain ja edetä mahdollisimman systemaattisesti. Niin tulee joskus valmistakin.”
”Kirjassa vietetään aikaa sanomalehden toimituksessa, jossa pääsin itsekin vierailemaan koululuokan hännillä. Tämä fiktiivinen uutisdeski on yhdistelty palasista tosielämän esimerkkejä. Vaikuttavimpana mieleeni jäi tuo upean hektinen kuuden näytön viritelmä, ja se pääsikin kuvituksen keskiöön. Hufvudstadsbladetin kaunis toimistotila itämaisine mattoineen ja puuhuonekaluineen toi taustaan inspistä, jonka ansiosta tila näyttää hauskalta ja kiinnostavalta. Cameo-hahmoina kuvassa on Hesarin uutispäällikkö Jussi Pullinen ja Elina itse työn touhussa.
Toimitusvierailut olivat kuvittajan roolissa tosi mielenkiintoisia. Oli hauska etsiä yksityiskohtia, jotka toimisivat kuvituksellisesti, sekä seurata mihin juttuihin lapset tarttuivat. Toimisto on hyvin aikuismainen tila, ja lasten ihmetyksen ja uteliaisuuden kautta sen näki jotenkin eri silmillä. Olin vain itsekin niin kierroksen lumoissa etten muistanut ottaa kaikesta kuvia.”
3. Kansikuvassa lapsilla on uusi tyyli
”Kansikuvassa on kirjan aloitustilanne, jossa lapset löytävät vanhoja lehtiä ullakkokomerosta. Tunnelma on salaseuramaisen jännittävä, ja lehtileikelaatikko voisi yhtä hyvin olla vaikka aarrearkku. Kun Rahan jäljillä -kansi oli raikkaan sinisävyinen, Uutisten jäljillä -kansi on hämyisen vihertävä. Värimaailma tuo itselleni mieleen nostalgisen julesvernemäisen seikkailukirjallisuuden, joka myös sopii päähenkilö-Lumin persoonallisuudelle.
Kuvituksen perustuskivenä toimii epätarkka valokuva, jonka otin tornihuoneen hämärään ullakkotilaan tutustuessani. Hämärää nurkkaa valaisee utuisesti kolmion muotoinen ikkuna. Lähdin ensin työstämään kuvaa mustavalkoisena, koska en ollut vielä varma väreistä. Tämä työjärjestys osoittautui ihan toimivaksi, sillä pystyin aluksi keskittymään pelkästään tilan mielenkiintoiseen valotilanteeseen ja myöhemmin helposti kokeilemaan väriratkaisuja.
Lapset saivat kakkososaa varten uudet lookit. Uusien vaatteiden avulla määrittelin kirjan väripaletin, jotta se saisi oman identiteettinsä. Myönnän ettei nuorten muoti ole vahvuuteni, ja käsitykseni trendikkäästä pukeutumisesta on jämähtänyt 2010-luvulle. Pystyin onneksi kuitenkin konsultoimaan enemmän aallonharjalla olevaa pikkusiskoani. Erityisen onnistuneena pidän Lumin haalaria, sillä se on sekä vauhdikkaan leikkisä että hempeän tyttömäinen.
Vaikka kansi olikin ensimmäinen kuva jonka tein uuteen kirjaan, se oli myös viimeinen kuva jota viilasin ennen painoon menoa. On aina hieman haastavaa aloittaa kannesta, koska sen pitää kuvastaa hyvin kirjan sisältöjä joita ei vielä siinä vaiheessa ole. Tässä päädyin vielä lisäämään toimittaja-Liljan Mikin tabletin ruudulle antamaan kirjan tapahtumista pienen vinkin.”
Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä, löytyy ainakin Suomalaisen kirjakaupan hyllystä lastenromaanien luota. Siellä ollaan, Pet Agentsien ja muiden mahtavien lastenromaanien vieressä!
Olin kirjan ilmestyessä kauppoihin lomareissussa, mutta ajoitus ei ollut itse valitsemani. Pääsin siis vasta nyt käymään kirjakaupassa kurkkimassa. Kyllä, (ainakin jotkut) kirjailijat pyörivät siellä kaupoissa huolestuneena tarkkailemassa, onhan oma kirja tullut, missä sitä on, paljonko ja millaisen hyllypaikan se on saanut.
Ja Suomalaisessa kirjakaupassa kirja löytyi mukavasti lastenromaanien joukosta! Vaikka kyse on tietokirjasta, olen tehnyt sen nimenomaan lastenromaanin muotoon jotta se houkuttelisi helpommin lapsia tarttumaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. Uskon siis, että tuossa hyllyssä se saa otollisemmin lukijoita.
Missä: Merkki, Median museo ja arkisto (entinen Päivälehden museo), Merkki sijaitsee Ludviginkadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa Kaartinkaupungin kaupunginosassa Helsingissä.
16.00 Tervetuloa Merkkiin, Median museo ja arkisto Merkin johtaja Saila Linnahalme 16.15 Kirjailija Elina Lappalaisen haastattelu 16.30–17.10 Paneelikeskustelu aiheesta: Mediakasvatus tekoälyn ja somen aikakaudella – luotettavien uutisten jäljillä. Paneeliin osallistuvat kirjailija ja toimittaja Elina Lappalainen, Yle Kioskin vastaava tuottaja Ville Seuri, Helsingin Sanomien toimittaja John Helin sekä mediakasvatuksen asiantuntija Susanna Ahonen. 17.10–17.30 Kysymyksiä, keskustelua ja signeerausta
Kirjamessut ja lehtijuttuja
Savon Sanomat kirjoitti hienon artikkelin kirjasta. Ja koska Keskisuomalainen-konsernin lehdet tekevät laajasti yhteistyötä, juttu löytyy nyt monesta maakuntalehdestä. Esimerkiksi Kouvolan Sanomissa ja Forssan lehdessä sen voi lukea digissä ilman maksumuuriakin.
Ruutukaappaus osasta Savon Sanomien näköislehden sivua. 26.9.2024
Nähdäänkö myös Helsingin kirjamessuilla? Olen lauantaina 26.10 Kumpula-lavalla kello 11:30-12.
Puhumme mediataidoista ja mediakasvatuksesta ja tietenkin kirjasta ja sen teemoista.
Lapsihahmot vierailevat uutistoimituksessa teoksessa Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä. Kuvitus: Mitja Mikael Malin
Netissä mihinkään ei voi luottaa, eikö niin? Media on rikki. Klikkiotsikot sitä ja tätä. Valeuutiset, valtamedia.
Tekoälyllä voi tehdä uskottavia syväväärennöksiä vaikka presidentistä puhumassa höpöjä. Enää ei voi luottaa siihen, että netissä nähty kuva tai video on totta, mutta mihin voi yhä luottaa? Sosiaalisessa mediassa pyörivä vihapuhe on omiaan ruokkimaan yleistä epäluottamusta kaikkeen.
Luottamus ja luotettava tieto ovat kuitenkin demokraattisen yhteiskunnan peruspilari
Tarvitsemme luottamusta. Ja oikeasti Suomessa tehdään nytkin paljon laadukasta journalismia, joka ansaitsee sen luottamuksen. Näen joka päivä sen omassakin työyhteisössäni: valtavan kunnianhimoisesti, intohimolla työhönsä ja sen laatuun ja journalismin ihanteisiin suhtautuvia ammattilaisia.
Hesarin kollegani ja kokenut oppikirjailija Tuomas Kaseva kirjoittaa Suomen Lehdistö -lehdessä osuvasti: ”Kouluihin on vuosia joka suunnasta huudettu, että valeuutiset leviävät ja median valta kasvaa, lisää mediakritiikkiä! Huuto on kuultu. Kriittinen katse skannaa journalismia etenkin äidinkielen tunneilla alaluokilta lukioon.”
Erilaiset mediatekstit ovat analyysin ja kritiikin kohteena. Se on toki tarpeen – myös. Nuori tarvitsee opetusta erilaisten mediatekstien tulkitsemisessa. Mutta kyseenalaistaminen ei saa olla ainoa tapa katsoa.
”Katsetta on pakko pystyä kääntämään. Pelkän kyseenalaistamisen sijaan nuorille pitää opettaa taitoa luottaa journalismiin ja tutkittuun tietoon”, Kaseva kirjoittaa.
Tästä on helppoa olla samaa mieltä. Oikeastaan kollega syöttää tässä nätisti lapaan, kiitos.
Tämä oli nimittäin lähtökohta, kun aloin kirjoittaa uutta lastentietokirjaa journalismiin ja mediakasvatukseen liittyen.
Lasten kohtaama mediaympäristö on yhä moninaisempi ja samalla vaikeampi navigoida. Tässä ajassa tarvitaan teos, joka rakentaa ymmärrystä oikean tiedon tarkistamisesta, siitä miten journalistinen media toimii ja mihin yhä voi luottaa.
Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä käsittelee oikean tiedon tunnistamista ja journalistisen uutismedian vastuuta ja eettisiä ohjeita. ”Meidän täytyy tehdä parhaamme säilyttääksemme luottamuksen”, sanoo lasten tapaama päätoimittaja kirjassa.
Teoksessa käsitellään esimerkiksi sitä, miten toimittajat etsivät ja tarkistavat tietoa, ja että journalismin täytyy olla aina totta. Kirjassa on faktalaatikko journalistin ohjeista, tiivistetysti ja mahdollisimman selkokielisenä.
Sen lisäksi että varoittelemme netissä kaikesta mikä ei ole totta, voimme auttaa tunnistamaan tarkistettua ja luotettavaa tietoa ja opastaa sen luokse.
Kouluissa on tehty vuosia ansiokasta mediakasvatusta. Samaan aikaan yhteiskunta ja digitaalinen mediamaisema on kuitenkin muuttunut nopeasti. Se haastaa koulut, mediakasvattajat, vanhemmat ja mediatalot reagoimaan ja muuttamaan toimintatapojaan.
Kannustan myös kouluja tukemaan luottamuksen rakentamista.
Miten toimitukset voisivat paremmin lisätä lukijoiden ymmärrystä toimituksen prosesseista ja journalismista? Itse olen vuosia pyrkinyt tekemään omaa työtäni läpinäkyväksi esimerkiksi Linkedinissä aikuislukijoille ja avaamaan päätöksentekoamme ja juttujen syntymistä. Se on johtanut omia silmiä avaaviin keskusteluihin: ei aikuisillekaan ole selvää usein miten media toimii, tai asiat joita itse pidän selvyyksinä.
Lasten vanhempia kannustan puhumaan taas niistä uutisista ruokapöydässä ja sohvalla istuessa. Mitkä ovat suosikkimedioitasi, miksi? Mitä luit tänään ja mistä? Mistä etsit tietoa, mihin luotat?
”Tiedän vaan, että iskä kuuntelee usein jotain tiedepodcasteja, kun sillä on kuulokkeet päässä. Muuten en tiedä, missä se netissä pyörii, kun se tuijottaa kännykkäänsä”, yksi lapsihahmoista sanoo kirjassa.
Lapsi ei tiedä puhelinta katsovasta aikuisesta luetko uutisia vai roikutko somessa. Perinne, jossa katsotaan televisiosta yhdessä iltauutisia ja kommentoidaan yhteiskunnallisia asioita, oli kasvatuksellisesti toimivampi.
Omassakin arjessani uutiset tulee helpommin luettua puhelimesta. Olen silti yrittänyt ottaa tavaksi lukea paperilehteä ollessani lasten kanssa aamupalalla. Niin näytän esimerkkiä, ja uutisista tulee keskusteltua.
Epäluulon kylväminen on helppoa. On meistä kaikista kiinni, että jatkossakin on myös luottamusta.
HBL:n päätoimittaja Kalle Silfverberg esitteli koululaisryhmälle lehden toimitusta ja myös oman työpisteensä. Päätoimittajan kanssa puhuttiin erityisesti lehden vastuusta ja tietojen tarkistamisesta.
Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä -kirjan taustatöitä tehdessä kävimme Viherkallion alakoululaisten kanssa vierailulla kahden lehden toimituksessa.
”Tuleeko teille toimittajien kesken joskus kinaa, kuka saa mielenkiintoisen uutisen kirjoitettavaksi?”
Tällaista kysymystä en olisi tajunnutkaan itse kysyä, mutta hyvä kysymys!
Tornihuoneen salaseura on tietokirjasarja, mutta samalla se on kirjoitettu lastenromaanin muotoon. Taustatarinassa siis on mukana fiktiota. Mutta kaikki mahdollinen on siinäkin totta. Haluan tietää, mitä lapset oikeasti kysyvät päästessään vierailulle lehden toimitukseen, ja mitä toimittajat vastaavat.
Siksi kävimme koululaisryhmien kanssa vierailulla kahdessa toimituksessa: Hufvudstadsbladetissa (HBL) ja Helsingin Sanomissa.
Kirjassa lapset vierailevat Uutis-Sanomat -nimisessä lehdessä.
Vierailuille osallistui kaksi espoolaisen Viherkallion koulun ryhmää, joissa oli 4.–6. -luokkien oppilaita. Kiitos lapsille ja opettajille kun olitte mukana, siitä oli paljon apua! Kiitos toimituksille vierailun järjestymisestä ja kaikille mukana olleille jotka annoitte aikaanne!
Olen opiskellut journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa ja työskennellyt toimittajana päätoimisesti vuodesta 2008 lähtien. Tietysti olisin voinut kirjoittaa monet kirjan asioista ihan omaan kokemukseeni ja asiantuntemukseeni perustuen. Minusta kirjoista tulee kuitenkin aidompia ja hauskempia, kun niissä on mukana oikeiden lasten kommentteja! Lisäksi ajattelen, että on tärkeää ottaa lapset mukaan yhteiskunnallisia teemoja käsittelevien teosten tekemiseen ja kuulla heitä itseään.
Samalla tavalla kuin toimittaja menee juttukeikalle, haastattelee ja havainnoi, olen tottunut tekemään myös kirjailijana.
Kirjassa esiintyvä Uutis-Sanomien talo muistuttaa HBL:n rakennusta Helsingissä. Onhan siinä torni, kuten kirjan hahmojen salapaikkana toimivassa talossakin. Se siis sopi kirjasarjan tyyliin erinomaisesti.
HBL:n toimitus on esikuva teoksessa esiintyvälle Uutis-Sanomien toimitukselle. Kuvitus: Mitja Mikael Malin.
Samoin monet asiat toimituksen sisätiloissa näyttävät samankaltaiselta kuin esikuvassaan. Kuvittaja Mitja Mikael Malin oli mukana vierailuilla ja otti kuvia ja videoita näkemästään.
Kaikissa teoksissani aikuiset hahmot ovat yleensä cameo-roolissa olevia oikeita ihmisiä – tai vähintään saaneet vaikutteita sellaisista. Esimerkiksi kirjan tarinassa tekoälyvideon paljastamisessa auttava John on Helsingin Sanomien faktantarkistaja ja ulkomaantoimittaja John Helin. Häntä on haastateltu kirjan taustatöitä tehtäessä.
Keitä muita tuttuja toimittajia bongaat kirjasta?
Puhuimme vierailuilla lasten kanssa paljon siitä, mistä uutisia löydetään ja millaisten periaatteiden mukaan niitä tehdään. Miten toimituksissa hankitaan tietoa ja varmistetaan niiden pitävän paikkansa. Miten tietää mikä on totta?
Teoksessa näitä varsin vaikeita asioita sanoittavat päätoimittaja Kalle sekä tämän kuvitteellisen Uutis-Sanomat -lehden toimittaja Lilja.
Lapsia kiinnostivat tietysti myös käytännön asiat. Helsingin Sanomien päätoimittajalta Erja Yläjärveltä lapset esimerkiksi kysyivät:
”Tykkäätkö sä siitä sun pomottamisesta”
”Mikä on paras juttu päätoimittajana”
”Kun Hesarissa on Fingerpori, saatteko te sen toimituksessa aina etukäteen luettavaksi?”
Lapsia kiinnosti myös : ”Mikä on hullunkurisin asia, josta olette tehneet uutisia?”
Ei ehkä kaikkein hullunkurisin, mutta toimituspäällikkö Jussi Pullinen arvioi tähän kategoriaan menevän monien suosittujen eläinjuttujen. HS on tehnyt esimerkiksi useita juttuja Korkeasaaressa asuvista manulikissoista ja niiden pennuista.
Tämä superpörröisiä manulikissoja koskeva keskustelu päätyi esimerkiksi sellaisenaan kirjaan.
Samoin kuin esimerkiksi lasten kysymys siitä, tekevätkö toimittajat töitä myös iltaisin.
”Kyllä. Suuri osa toimittajista on töissä päivällä. Mutta osa on välillä töissä illalla tai yölläkin. Toimituksessa on päivystäjä jopa jouluaattona, koska uutiskynnyksen ylittäviä asioita tapahtuu silloinkin!” Pullinen kertoi lapsille. Tämä sitaatti päätyi myös kirjaan.
Jussi Pullinen näytti koululaisvieraille Helsingin Sanomien juttua Korkeasaaressa asuvasta manulista.
Koululaiset kertoivat myös kiinnostavasti omasta mediankäytöstään. Yksi kertoi esimerkiksi seuraavansa TikTokissa Ylen tai HS Lasten uutisten videoita. Toinen kertoi seuraavansa uutisia joskus telkkarista ja katsovansa YouTubesta sitä mitä sieltä tulee vastaan. Ja kolmas lukee isän kanssa lehteä aamupalapöydässä.
”Jos vaikka vanhemmat lukevat ja pöydällä on lehti jossa on näkyvillä kiinnostava aihe, saatan itsekin lukea sen”, kommentoi yksi oppilaista.
Useimmille tärkeintä olivat medioiden lapsille suunnatut uutisvideot, joihin he törmäsivät eri somekanavissa.
Omien lasteni mielestä äidin työpaikalla käymisessä parasta on kahviautomaatti, josta saa erikoiskaakaota. Siinä valutetaan oikeaa suklaata kupin pohjalle ja päälle tulee automaatista vaahdotettua maitoa.
Se oli meidänkin vierailuidemme hitti, ja päätyi tietysti myös kirjaan.
Kirja on tulossa pian painosta, ja sitä saa kaupoista viimeistään 26.9. Voit jo varata sen kirjastosta tai ennakkotilata esimerkiksi kustantajan verkkokaupasta kirja.fi
Seuraava osa lastentietokirjasarjaan on nyt valmis ja painossa! Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä ilmestyy syyskuun lopussa.
Kun sarjan ensimmäinen osa käsitteli taloustaitoja, nyt vuorossa ovat lasten mediataidot ja mediakasvatus sekä journalismi ja median toiminta.
Tarina käynnistyy, kun Lumia järkyttää tekoälyllä tehty valevideo, joka leviää luokan viestiryhmässä. Se asettaa vaaraan hänen menestyksensä koulun tiedekilpailussa. Eihän video ole totta!? Miten jotkut voivat uskoa tällaista, ja miten Lumi, Haku, Miki ja Koko saavat korjattua tilanteen? Tornihuoneen salaseura suuntaa oikean tiedon jäljille!
Yhä useammat lasten kavereista seuraavat uutisia lähinnä somevideoista, joten tutustuminen Lumin toimittajaäidin työpaikkaan sanomalehden toimituksessa avaa nelikolle uuden maailman. Juttukeikalla he haastattelevat tunnettua tubettajaa vastuullisuudesta ja pääsevät seuraamaan lehtijutun syntymistä. Valeuutisia vastaan voi taistella oikealla tiedolla, joten myös Tornihuone muuttuu salaseuran toimitukseksi.
Tietosisältöjen teemat:
Journalismi, mitä se on ja mitä vastuulliseen journalismin kuuluu
Valeuutiset ja disinformaatio ja miten tekoäly muuttaa tilannetta?
Toimittajan työ, miten lehtijutut syntyvät. Toimituksen prosessit. Eri ammatit toimituksessa.
Vaikuttajat ja influenssereiden vastuullisuus, kaupalliset sisällöt
Lasten mediakasvatus on ollut läheinen aihe koko urani ajan toimittajana. Olin urani alussa töissä Sanomalehtien liiton Suomen Lehdistö -lehdessä (nykyisin Uutismedian liitto) ja tutustuin siellä intohimoisiin mediakasvatuksen asiantuntijoihin. Olin tuolloin myös lukemista edistävän Lukukeskuksen hallituksessa, joka on osin samalla asialla. Sittemmin kirjoitin lastentietokirjan myös pelikasvatuksesta: Nyt pelittää! (Tammi 2017).
Teoksen kirjoittaminen lähti liikkeelle ajatuksesta, että lasten mediaympäristö on yhä moninaisempi ja samalla vaikeampi navigoida. Tässä populismin, tekoälyn ja sosiaalisen median ajassa tarvitaan teos, joka rakentaa ymmärrystä siitä miten journalistinen media toimii. Tämä teos vie lukijan koululaisten mediamaailman arkeen 2024, ja sukeltaa sanomalehden toimitukseen!
Helsingin kirjamessuilla puhuimme Jasmin Hamidin ja Natalia Salmelan kanssa yhdessä talousaiheisista lastenkirjoistamme ja signeerasimme kirjoja Tammen ja WSOY:n osastolla.
Ei tässä edellisen kirjan ilmestyttyä aleta himmailla, seuraava on jo työn alla! Tornihuoneen salaseura -lastentietokirjasarja saa jatkoa syksyllä 2024. Aloitin heti jatko-osan kirjoittamisen, ja olin töistä kolme viikkoa vapaalla.
Osa kirjoitusvapaasta kului tosin kirjasarjan juuri ilmestyneen ykkösosan markkinoinnin ja esiintymisten parissa. Tärkeimpänä niistä oli tietysti Helsingin kirjamessut.
Kirjamessut ovat olleet minulle syksyn kohokohta teini-iästä asti. Olin silloin lukiolaisena töissä Lukukeskuksen messuosastolla. Säästin jo silloin kunnon messubudjetin voidakseni haalia messutarjouksista ison pinon kirja-aarteita. Messut ovat myös oiva paikka tehdä jouluostoksia.
Saatuani lapsia, lauantaista on tullut puolestaan minun ja lasten yhteinen kirjamessukokemus. Silloin hengataan lasten alueella ja kuunnellaan tuttuja kirjailijoita ja käydään HS Lasten Uutisten osastolla askartelemassa.
Lapset saivat nytkin molemmat 50 euron budjetin omien messukirjojen ostamiseen ja saavat valita sillä itse mieluisiaan kirjoja. Tämäkin on sitä oman talouden opettelemista siinä mielessä, että se auttaa hahmottamaan mitä rahalla saa. Ja haluan kannustaa ja antaa esimerkin kirjojen ostamiseen.
Kirjojen kiristyvä verotus iskee koko alaan
Kustantamostani Tammesta viestintäpäällikkö Johanna Harkkila veti äskettäin tapahtumaa Akateemisessa kirjakaupassa. Paikalla olleesta koululuokasta kuulemma vain YKSI lapsi oli käynyt aiemmin kirjakaupassa! Kirjastolaitos on toki sekin upea. Mutta jos halutaan että suomalaista kirjallisuutta tehdään ja julkaistaan, kirjakaupat ovat myös tärkeä osa arvoketjua.
Kirjamessuilla kirjailijoiden kohtaamisissa yksi puheenaihe nousi ylitse muiden. Koko ala on huolissaan siitä miten kirjamyynnin käy, jos hallituksen kaavailema kirjojen arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin toteutuu. Samaan aikaan lasten ja nuorten lukemista kuitenkin haluttaisiin tukea – ja kirjojen verotuksen kiristäminen on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa.
Kirjamessuilla kustantajat iloitsivat siitä, että messuilla kauppa kävi hyvin. Alalla tärkeää joulukauppaa odotetaan silti epävarmoissa tunnelmissa. Viimeksi joulu oli pettymys. Inflaatio kuristaa nytkin kuluttajan ostovoimaa.
Kouluvierailulla Viherlaakson alakoulussa.Kiitos kivasta keikasta, oli kiva käydä kertomassa kirjailijan työstä ja Rahan jäljillä -teoksesta!
Kouluvierailu auttaa kirjailijaakin sanoittamaan aihetta
Päivätyön vuoksi en ennätä tehdä kovin usein kirjailijavierailuita kouluilla. Yhden keikan tein silti kirjoitusvapaani aikana meidän lähikoulussa. Olisin halunnut käydä kouluvierailulla oikeastaan jo käsikirjoitusvaiheessa, sillä on aina hyödyllistä päästä testaamaan materiaaliaan kohderyhmällä. Silloin aikataulut eivät kuitenkaan toimineet: kirjamme oli tarpeeksi valmis oikeastaan vasta, kun kouluissa oli jo kevätjuhlakiireet.
Oli nytkin kiinnostavaa, mitä lapset kommentoivat ja millaisia asioita he kysyvät! Nyt mieleen jäi päällimmäisenä kaksi asiaa. Lapsia selkeästi puhutteli inflaatio, heille on tuttua miten aikuiset ovat kauhistelleet kaiken kallistumista. Karkkipussin hinnan noususta heillä oli hyvin konkreettinen käsitys rahan arvosta!
Toinen lapsille tärkeä asia oli jakaa omia kokemuksia siitä, miten itse kunkin perheessä maksetaan esimerkiksi kotitöistä rahaa.
Iloinen yllätys oli myös se, että jo kaksi koululaista oli ennättänyt kuunnella kirjan äänikirjapalvelusta!
Kirjasarjan toinen osa käsittelee mediataitoja
Tornihuoneen salaseurasta on tulossa kolmiosainen sarja. Kun ensimmäinen osa käsitteli taloustaitoja, seuraavassa osassa teemana on mediakasvatus.
Tämä teos vie nykypäivän koululaisten mediaympäristön arkeen ja sukeltaa sanomalehden toimitukseen! Teoksessa puhutaan journalismista, somevaikuttajista ja valeuutisistakin.
Kolmen viikon aikana ei toki vielä seuraava kirja valmistunut, mutta pääsin pitkälle sen suunnittelussa ja taustatyössä! Kolme viikkoa hujahtaa hetkessä, mutta oli silti vapauttavaa olla hetken ajan kuplassa, jossa ei tarvitse yrittää hoitaa omaa päivätyötä, kirjailijan työtä, taloyhtiön hallitusta ja tätä lapsiperhearkea samaan aikaan. VAIN kolme näistä siis!
Olen Excel-kirjoittaja. Haluan siis suunnitella asiat huolella ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan. Niinpä minulla on omina sarakkeinaan kirjan luvut, niiden tietosisällöt, mitä juonenkäänteitä niissä tapahtuu ja millaisia kuvitusideoita lukuihin jo on.
Näin näemme kuvittajan ja kustannustoimittajan kanssa jo tässä vaiheessa, toimiiko rakenne, miten draaman kaari etenee ja miten kaikki tietosisällöt saadaan lomitettua luontevasti mukaan.
Tämä vaihe on nyt tehty. Kun tammikuussa jään uudelleen pienelle kirjoitusvapaalle, voinkin ryhtyä suoraan naputtelemaan tekstiä ja tiedän tarkkaan, mitä pitää tehdä.
Ja sen jälkeen kuvittajakin pääsee taas hommiin.
Ennen sitä: ostakaa jouluksi kirjoja pukinkonttiin! Ostakaa mieluusti painettu kirja jos mahdollista.
Tulotutkimuksen mukaan tietokirjailija saa striimauspalvelusta vain 0,43 euroa per kuuntelukerta. Painetun kirjan mediaanimyyntitulo puolestaan on tietokirjailijoille 3,00 euroa kappaleelta. Kertaus voi toki sekin olla lapsen oppimiselle hyödyllistä, mutta äänikirjaa joutuu kuuntelemaan lähes seitsemän kertaa ennen kuin se tuo kirjailijalle saman summan.
Talouskasvatus:Nämä asiat halusin kirjassa opettaa yrittämisestä, sijoittamisesta, työelämästä sekä empatiasta erilaisia taloudellisia tilanteita kohtaan.
Kun kirjoittaa lapsille romaanimuotoisen teoksen taloudesta ja rahasta, jotakuinkin jokaisen repliikin, juonenkäänteen ja sanojen muotoilun taustalla on pohdinta siitä, mitä haluan asiasta lapsille sanoa. Millaisia arvoja, tunteita ja asenteita se välittää?
Pyrin olemaan tietysti monissa asioissa neutraali, tekstissä on journalistin ja tietokirjailijan asiapohjainen ote. Mutta silti kaikki kirjassa käsitellyt teemat sisältävät valintoja, jotka eivät ole arvovapaita.
Millaiseen talouspolitiikan nelikenttään aikuislukija tämän kirjan sijoittaisi?
Ajattelin avata sitä, missä asioissa arvot kirjassa näkyvät ja millaiseen ajatteluun kirja perustuu.
Empatia ja toisen aseman ymmärtäminen
Kirjasarjan perusta on neljä lapsihahmoa, joilla on erilaiset luonteet, perheet ja taustat. Haku, Lumi, Miki ja Koko. Tämän kirjan tarina lähtee liikkeelle siitä, että Hakun puhelimen kamera on rikki. Hän haaveilee uudesta kalliista puhelimesta, johon työttömäksi jääneellä yksinhuoltajaäidillä ei ole varaa.
Osalla kavereista on kuitenkin hyvin erilainen tilanne. Mikin taskussa on kallis puhelin, ja hän kuuluu niihin joille on jo vauvana perustettu oma osakesalkku. Miksi toisilla on varaa käydä sen kummemmin miettimättä leffassa tai ravintolassa?
Kirjassa esitellään lasten vanhemmat ja heidän työpaikkansa ja tulonsa. Lapsihahmot käsittelevät taloudellista eriarvoisuutta ja sen aiheuttamia tunteita avoimesti. Tärkein viesti lopulta on, että ystävyys on tärkeämpää – eikä kaverin arvon mitta ole se millaiset vaatteet tai puhelimet hänellä on.
Usein puhe lasten talouskasvatuksesta tuntuu jakautuvan kahteen erilliseen kuplaan. On puhe hyvätuloisille vanhemmille, se jossa puhutaan lapsille sijoittamisesta ja miten lapsia opetetaan jo varhain ansaitsemaan ja säästämään. Ja sitten on ylhäältä alaspäin katsova kauhisteleva puhe ylivelkaantumisesta, pikavipeistä ja nuorten talousosaamisen puutteista.
Yritän välttää niitä molempia. Sen sijaan tarvitaan empatiaa ja toisen tilanteen ymmärtämistä.
Kun toisella puolella maailmaa lapset haaveilevat älypuhelimista, toiset lapset kaivavat kaivoksissa kobolttia. Jouduin pohtimaan, miten tämän ristiriidan saisi kirjaan lapsille ikätasoisesti ja sopivaan sävyyn. Kuvitus: Mitja Mikael Malin
Vastuullisuus kuluttajana
Miksi Hakun pitää ylipäätään hankkia se puhelin uutena, ystävä Koko kyseenalaistaa. Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi turhaa elektroniikkaa? Käytettynä ja huollettuna saa myös ihan hyviä puhelimia, ja se olisi parempi myös maapallolle.
Lumi on nähnyt tv-ohjelman siitä, miten puhelinten tekemiseen käytetään metalleja, joita varten on valtavia kaivoksia. Hän kertoo koboltin kaivamisen vaikutuksista esimerkiksi Kongossa.
Entä jos nyt ainakin kierrätettäisiin oikein se Hakun puhelin? Siitä käynnistyy tapahtumasarja, joka lopulta myös ratkaisee Hakun rahaongelman. Kiertotalous auttaa keräämään rahat uuteen puhelimeen.
Puhelimista tai merkkivaatteista, oman identiteetin ilmaisemisesta tietynlaisia tuotteita ostamalla, on tullut selvästi yhä keskeisempi osa monen nuoren arkea. Siihen vaikuttaa myös kansainvälinen sosiaalisen median vyöry ja videoillaan nuorille esimerkkiä näyttävät vaikuttajat.
Osalle nuorista ilmastonmuutoksen kaltaiset kysymykset ovat hyvin tärkeitä, ja monet ovat hyvin tiedostavia. Kysymys jakaa myös nuoria.
Tämän keskellä arvokasvatus ja vastuullisen kuluttajuuden pohtiminen ovat entistä tärkeämpiä teemoja myös kodeissa. Me vanhemmat näytämme lapsillemme siinä esimerkkiä omilla valinnoillamme. Kiinnitetäänkö perheessä huomiota siihen, mistä tavarat tai ruoka tulevat ja miten ne on tuotettu? Entä miten ylipäätään puhumme rahasta ja tavaroista, matkustamisesta tai millaisen kuluttajan mallin itse annamme?
Siksi myös kirjassa puhutaan tuotteiden elinkaaresta ja ympäristövaikutuksista.
Työelämä
Luin hätkähdyttävän tutkimustuloksen Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -järjestön sivuilta. Sen mukaan jopa kolmannes yläkoululaisista ja toiseen asteen opiskelijoista pelkää työelämän olevan itselle liian raskasta. Työelämän raskautta pelkäävien osuus on kasvanut monena vuonna peräkkäin. Moni pelkäsi, että ei tulisi ansaitsemaan töissä tarpeeksi rahaa. Monia huoletti se, että ei ole löytänyt työtä joka voisi kiinnostaa. 44 prosenttia koki, että itsellä ei ole tarpeeksi voimia ja jaksamista työelämää varten.
Omien vanhempienkin kautta saatu käsitys työelämästä näkyi tuloksissa. 43 prosenttia työelämän liian kuormittavaksi kokevista katsoi, että omien vanhempien työelämä näyttää raskaalta, eikä halua itselle samaa.
Millaista tulevien työntekijöiden sukupolvea me kasvatamme? Millaisen mallin työelämästä itse annamme ja miten puhumme omista töistämme?
”Jopa kolmannes yläkoululaisista ja toiseen asteen opiskelijoista pelkää työelämän olevan itselle liian raskasta.”
Samaan aikaan tutkimus tuo näkyviin, että taloustaidot ovat kytköksissä kokonaisvaltaisemmin nuorten mielenterveyteen ja eriarvoistumiseen. Jos nuorta vaivaa yleinen näköalattomuus, sen päälle on vaikea rakentaa.
Pitsan paistamisen lomassa hahmot puhuvat Mikin yrittäjä-isän kanssa työelämästä ja yrittäjyydestä. Millaiset ammatit lapsia voisivat kiinnostaa, missä he ovat hyviä? Toisaalta teknologia kehittyy nopeasti ja tulevaisuudessa voi olla ammatteja, joita emme osaa vielä kuvitellakaan!
Tavoitteena on välittää positiivinen ja aktiivinen, tulevaisuuteen luottava asenne työelämään. Ja vaikka työtä ei tehdä vain palkan vuoksi, on silti hyvä tiedostaa mitä eri aloilla voi tienata, Mikin isä muistuttaa.
Teoksen lopussa myös Hakun äiti löytää uuden työpaikan. Päällimmäiseksi jää siis toivo ja kokemus siitä, että asiat ratkeavat.Työpaikan esikuva on eräs suomalainen startup. Keksitkö mikä? Kuvitus: Mitja Mikael Malin.
Yrittäjyys
Olen työkseni talousjournalisti ja seurannut yli kymmenen vuotta mm. suomalaisia kasvuyrityksiä, startupeja ja teknologiaa. Se varmasti näkyy kirjassa, sillä tarinaan on piilotettu viittauksia useisiin suomalaisiin startupeihin. Kirjan suhtautuminen yrittäjyyteen ja on lähtökohtaisesti myönteinen.
Keskustelussa yrittäjä-isän kanssa teema nousee suorimmin esiin. Yrityksiä tarvitaan, koska ilman niitä yhteiskunta ei pyörisi ja ihmisillä ei olisi työpaikkoja. Yritykset luovat tarpeellisia (ja myös turhia ja haitallisiakin) tuotteita ja palveluita.
Nostan esiin myös yritysten osallistumisen innovaatioiden luomiseen. Osa teknologiasta voi olla merkityksellistä, ja yrittäjyys innostavaa! Toisaalta yrittäjyydessä on paljon työtä ja kaikki eivät menesty.
Kaikki ei tietysti mahdu kirjaan ja aina voi jälkiviisastella. Mutta nyt kun mietin mitä olisin voinut lisätä kirjaan, niin ehkä yritysten toimintaa olisi voinut avata luvun verran enemmän. Sitä, miten yrityksiä ja niiden tuotteita on kaikkialla ympärillämme katukuvassa. Että joku ihminen on joskus perustanut sen yrityksen, miten se on kasvanut ja kehittynyt.
Yritykset eivät ole vain ”tulleet jostain” tai aina olleet. Joku ihminen, tai perustajaporukka, on ne rakentanut. Miten isot yritykset ovat syntyneet ja mikä niiden tarina on ollut? Myös yritysten roolia ja erilaisia vaikutuksia yhteiskuntaan ja ympäristöön olisi voinut käsitellä sen kautta.
Mutta kirjoittaminen on valintoja, eikä kaikki mahdu mukaan.
Sijoittaminen
Sijoittaminen nyt vain on oikein käytettynä järkevin työkalu oman tulevaisuuden turvaamiseen ja pitkäjänteiseen vaurastumiseen. Jos säästöjä on kertynyt tilille enemmän kuin kohtuullinen hätäpuskuri, rahaa ei kannata siellä pankkitilillä säilyttää – siellä inflaatio nakertaa sen arvoa.
Joten mitä laajemmin jo nuorten mieliin voi kylvää ajatuksen siitä, että sijoittaminen voi olla myös minulle, sen parempi. Kyse ei ole jostakin todella vaikeasta ja kaukaisesta asiasta, tai jostain mikä kuuluu jo valmiiksi rikkaille. Jo pienellä kuukausisäästämisen summalla saa kerrytettyä pitkällä aikavälillä kohtuullisen potin.
Kirjassa lapsihahmot vierailevat kahden sijoittamisen somevaikuttajan luona. He oppivat korkoa korolle ilmiöstä ja kuulevat, miten nämä nuoret aloittivat aikoinaan sijoittamisen.
Tavoitteena on realistinen sävy, jossa otetaan huomioon myös erilaiset markkinasyklit ja riskit. Pörssin heilahduksista huolimatta pitkällä aikavälillä sijoittaminen yleensä kannattaa.
Mikillä on se osakesalkku jo valmiina ja hänen perheessään puhutaan sijoittamisesta. Mutta vierailun jälkeen myös Hakun mielessä itää siemen ajatuksesta, että ehkä sijoittaminen voi joskus olla myös häntä varten.
Perheiden oma talous
Tietysti kirjassa puhutaan myös siitä, että rahalla on hinta. Nousukaudella se tuntui unohtuneen myös monilta aikuisilta, mutta nyt vuoden aikana koroista on puhuttu enemmän kuin aikoihin.
Kun sähkön hinta nousi ja asuntolainojen korot pomppasivat, moni keski- tai hyvätuloinenkin suomalainen perhe on joutunut tinkimään ja tekemään valintoja. Rahasta ja säästämisestä on kenties puhuttu perheissä tavallista enemmän.
Kirjassa Hakun äidin talous on vaakalaudalla. Haku kuulee vahingossa, miten äiti itkee tilannetta videopuhelussa mummille Etelä-Koreaan.
On tietysti ongelmallista, jos lapsi joutuu kantamaan aikuisten taloushuolia. Lasta ei kannata huolestuttaa tai kuormittaa talousvaikeuksilla, saati syyllistää elämisen kalleudesta.
Tässä kirjassa Haku kuitenkin päätyy äidin kielivaikeuksien vuoksi osallistumaan tavallista enemmän. Äiti saadaan ohjattua talousneuvontaan, ja Haku tulee äidin tulkiksi.
Kulutusluotot, pikavipit ja maksuaikapalvelut käydään kirjassa läpi, samoin kuin mitä siitä seuraa jos laskut jäävät maksamatta. Kirja kannustaa vastuulliseen ja suunnitelmalliseen taloudenpitoon.
Samalla kirjassa hahmottuu ajatus perheen budjetista ja siitä, mihin kaikkeen rahaa elämisessä menee. Myös asuminen, sähkö, vakuutukset, liikkuminen ja moni muu asia maksaa. Ja osa niistä ei näy lapselle ellei siitä käydä keskustelua: vanhemmat maksavat siellä verkkopankissa joka kuukausi tällaisiakin laskuja.
***
Miltä kuulosti? Onko teillä kotona jo luettu kirja, mitä piditte?
Kuulemme mielellämme palautetta – tai jutellaan näistä teemoista lisää somessa! Tavoitat minut parhaiten esimerkiksi LinkedInistä, entisestä Twitteristä eli X:stä (tai nykyisin myös Blueskystä) tai kirjan Instagram-profiilista.
Olen myös kirjamessuilla tavattavissa perjantaina 27.10 kello 11. Ehkä nähdään ja moikataan siellä!
Olen tietokirjailija, taloustoimittaja, sosiaalisen median ammattilainen ja puhuja/esiintyjä.
Aikuisten tietokirjojani ovat Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012) ja Pelien valtakunta (Atena 2015). Lapsille olen kirjoittanut viisi kirjaa jotka on julkaissut Tammi: Nakki Lautasella (2015), Nyt pelittää (2017) ja Ihmeellinen Minna (2019).
Tornihuoneen salaseura -kirjasarjassa on ilmestynyt taloustaitoja opettava Rahan jäljillä (2023) ja toinen osa Uutisten jäljillä ilmestyy syyskuussa 2024!
